Helsingin hauskin joulutapahtuma on pienten puolella

nayttokuva-2016-11-25-kello-15-37-32Kaapelin joulu 9.-11.12.2016 ja 16.-18.12.2016

Kaapelitehtaalla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna pidettävä Kaapelin joulu -tapahtuma tarjoilee laadukkaan valikoiman kotimaisten design- ja käsityöyrittäjien tuotteita sekä ohjelmaa ja työpajoja koko perheelle. Uutuutena tänä vuonna on molempina viikonloppuina järjestettävät levymessut, jossa mukana kymmeniä myyjiä Suomesta ja Ruotsista.

Mukana yli 200 yritystä
Kaapelin joulun yli 200 yrityksen valikoimasta löytyy tuhansia upeita ja uniikkeja joululahjoja. Saman katon alta löydät esimerkiksi lelut, vaatteet, kodin käyttöesineet ja elintarvikkeet sekä korut ja kosmetiikkatuotteet.

Osallistujat on valittu kriteerien perusteella, joista on pitänyt täyttää vähintään kaksi:
1. tuote on suunniteltu Suomessa
2. tuote on valmistettu tai kasattu Suomessa
3. tuote on valmistettu suomalaisista materiaaleista
4. tuote on valmistettu käsityönä
5. tuote edistää kestävää kehitystä eli on ekologisesti, taloudellisesti tai esim. sosiaalisesti kestävä

Yksi tapahtuman parhaimmista puolista onkin se, että esimerkiksi materiaalit ja niiden alkuperät tai vaikka työtekniikat voi kysyä suoraan tekijältä. Samalla voit myös seurata ketterien käsien työskentelyä ja katsoa kuinka taidonnäytteet valmistuvat. Osta tänä jouluna sellaista, joka on valmistettu suurella sydämellä ja kestää aikaa sekä käyttöä.

Noin puolet myyjistä vaihtuu viikonloppujen välillä, joten uutta nähtävää riittää koko ajaksi.
Kaikki myyjät: www.kaapelinjoulu.fi/myyjat/

Ohjelma ja työpajat
Kaapelin joulun päivittäiseen ohjelmaan kuuluvat Tonttunaamakinkkubingo, Myyrän aamujumppa, Vuorenpeikon pajan sepän työnäytökset Kaapelin sisäpihalla ja Remake-kollektiivin järjestämä työpaja sekä muita jouluisia työpajoja. Myös joulupukki on paikalla koko tapahtuman ajan.

Maksuttomissa ja kaikille avoimissa työpajoissa pääset itse tekemään esimerkiksi jouluisia kortteja, painamaan oman tarran tai ompelemaan messumatosta kivan tuotteen. Tule toteuttamaan upeita luomuksia ja opi samalla uusia taitoja.

Tänä vuonna saadaan nauttia myös sanataiteesta, kun runoilija Harri Hertell saapuu lausumaan hyvän mielen runojaan. Joulutarinoita lukemassa ovat muun muassa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sekä Suomen ensimmäinen lukukoira Börje emäntänsä kanssa. Tapahtumassa niin lapsia kuin aikuisiakin ilahduttanut Myyrä vetää tänä vuonna myös aamujumppaa kaikille reippailijoille. Musiikkipuolesta vastaavat mm. Lyran & Akademian -kuoro suomen- ja ruotsinkielisillä joululauluilla sekä Tuomarilan koulun 5.luokan oppilaat tiernapoika-esityksillään. Koko ohjelma: www.kaapelinjoulu.fi/lavaohjelma/

Joulukeräys
Kaapelin joulun yhteydessä järjestetään jälleen joulukeräys vähävaraisille lapsiperheille. Keräykseen voi tuoda esimerkiksi joulusiivouksen yhteydessä ylimääräiseksi jääneet, mutta edelleen käyttökelpoiset tavarat kuten vaatteet, kirjat, lelut ja astiat. Kerätyt tavarat lahjoitetaan Hope ry:n kautta pääkaupunkiseudun vähävaraisille lapsiperheille.

Tapahtumassa on myynnissä myös Kaapelin joulun graafisella ilmeellä tehtyjä siirtotatuointiarkkeja, joiden tuotto lahjoitetaan samaiseen keräykseen. www.kaapelinjoulu.fi/joulukerays/

Irroittaudu hetkeksi joulustressistä ja tule Kaapelitehtaalle nauttimaan kiireettömästä tunnelmasta, iloisista ihmisistä ja hauskasta ohjelmasta.

Kaapelin joulu
9.-11.12.2016 ja 16.-18.12.2016
Avoinna pe 12:00-20:00 ja la-su 10:00-18:00
Vapaa pääsy!

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli ja sisäpiha
Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki

Pressikuvat: 
www.kaapelinjoulu.fi/info/media/

Linkit:
www.kaapelinjoulu.fi
www.facebook.com/kaapelinjoulu
instagram.com/kaapelinjoulu/

Kaapelin joulun järjestää Kierrätystehdas ry, jonka tarkoituksena on tuottaa ekologisuuteen ja kestävään elämäntapaan liittyviä tapahtumia, sekä jakaa informaatiota näistä teemoista. www.kierratystehdas.fi.